lauantai 31. lokakuuta 2015

Mässäilypäivä

Paleo kickstartin alkamisesta on nyt kulunut 15 päivää. Kaksi viikkoa on hurahtanut todella nopeasti, eikä syömä puolessa ole ollut mitään ongelmaa. Olo on ollut todella hyvä, vaikka hiilihydraatit ovat kiikkuneet noin 30–40 gramman tuntumassa per päivä. Toki näin pienillä hiilarimäärillä, ei kannata pidemmän päälle jatkaa. Ensimmäisen viikon täysi olo on vaihtunut kevyeen oloon ja tunnen jopa tervettä nälkää. Olen nyt syönyt aamiaisella vain kaksi kananmunaa kolmen sijasta ja lounaalla proteiinismoothien. Sopii minulle.

Tänään on The Päivä, jolloin saan syödä mitä haluan, siis suomeksi mässätä. No mitä ajattelin syödä. Aamupala meni totuttuun tapaan munakkaalla ja kasviksilla. Ensin tietenkin vihermehu, mitäpä muutakaan. Menemme miehen kanssa tänään elokuviin katsomaan uutta Bondia ja elokuvissahan kuuluu mättää karkkia ja poppareita. Tai useimmiten näin ainakin on tapana ja ajatus elokuvista ja poppareista & irtokarkeista on iskottettu hullun lailla päähämme. Tämä kuuluu kategoriaan päähämme jumittuneet uskomukset ja ajatusmallit, josta voisi kirjoittaa pitkän tekstin. No mutta karkkia minun ei tee yhtään mieli. Ostin kuitenkin eilen Punnitse ja Säästä kaupasta muutaman suklaalla ja jugurtilla kuorrutetun pähkinän ja kuivahedelmän.



Illalla menemme Halloweenin kunniaksi koko perhe ravintolaan syömään. Annokseni tulee olemaan broileria, kasviksia ja ranskalaisia perunoita höystettynä ah, niin ihanalla tulisella dipillä. Ja kyllä, olen miettinyt etukäteen mitä syön, mutta aion silti nauttia täysin hyvällä omallatunnolla hyvästä ruuasta ja herkuista. Olen niin ansainnut tämän kaiken. Itselleen on suotava nautintojakin. Vaikka vaparipäivä onkin, en halua tämän kaiken hyvän olon menevän hukkaan sillä, että mätän hulluna kaikkea shaissia naamaani. By the way, alkoholi ei muuten kuulu tälle 55 päivän kickstartille ollenkaan. Mutta en käytä muutenkaan alkoholia juuri lainkaan, joten se ei tule aiheuttamaan ongelmia.




Mielenkiinnolla kuulostelen miltä oloni tuntuu huomenna. Kokemuksesta voisin melkein sanoa, että oloni on tukkoinen ja saatan herätä päänsärkyyn. Ja kyse ei siis ole alkoholin aiheuttamasta huonosta olotilasta. Sanoo kuka mitä vaan, olen sitä miltä, että se johtuu vain liiasta hiilarista joka ei sovi minulle.

Sunnuntaina saan lisätä ruokavaliooni marjat. Se onkin ehkä ainut asia, mitä olen tämän kahden viikon aikana vähän kaivannut. Tosin lounas-smoothieni on ruvennut maistumaan todella hyvälle ilman marjojen makeuttakin.

Kahdesta ensimmäisestä viikosta täytyy vielä sanoa sen verran, että se saattaa vaatia hiukan itsekuria. Herkuista ja huonoista ravintotottumuksista luopuminen voi olla tuskaa, mutta tiukka lyhyt aikainen kieltäytyminen palkitaan. Omalla kohdallani ei ole ollut mitään ongelmaa ja kun hiilarit ovat alhaalla, kaikenlainen herkku ym. himo ja napostelun tarve on hävinnyt olemattomiin.

Lisää kuulumisia taas ensi viikolla. Nyt nautitaan elämästä ja viikonlopusta rakkaiden kanssa. Ihanaa viikonloppua!




-Rakkaudella Kaisa

torstai 29. lokakuuta 2015

FOODIN AMBASSADOR


Huomasin reilu kuukausi sitten facebookissa Foodinin sivuilla, että he hakevat iloiseen joukkoonsa terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä. Ihmisiä, jotka haluavat jakaa hyvinvoinnin sanomaa myös muille. Innostuin hurjasti, tämä olisi kuin minulle tehty.

Laitoin saman tien pikapikaa hakemuksen menemään. Enkä paljoa miettinyt, mitä kirjoitin. Annoin tekstin tulla suoraan sydämestäni, intohimoisesti, niinkuin aina kun jostain innostun. Jälkeenpäin mietin, että olisikohan nyt vähän pitänyt miettiä mitä kirjoitin. Mutta rohkeasti omana itsenä oleminen ja esiintyminen palkitaan, niin myös tässä tapauksessa.

Muutama viikko sitten sain Foodinilta sähköpostiini iloisen kirjeen, hakijoita oli ollut runsaasti ja minä olin päässyt Foodinin Ambassador-ryhmään! Olen hurjan kiitollinen tästä huikeasta mahdollisuudestani. Haluan ehdottomasti omalta osaltani olla jakamassa hyvinvoinnin sanomaa koko maailmalle. Iloisesti, rennolla otteella nautiskellen, ei kulmat kurtussa kärvistellen.

Olen käyttänyt Foodinin tuotteita jo pidemmän aikaa ja todennut ne hyviksi ja laadukkaiksi tuotteiksi. Tuotteet ovat tutkitusti puhtaita ja niiden alkuperä on tarkasti selvillä. Arvostan suuresti Foodinin eettisyyttä. Foodinille on tärkeää, että tuottajien työolot ovat hyvät ja valmistuksessa kunnioitetaan myös ympäristöä. Kun tekee asioita sydämellä, ei voi tulla kuin parasta <3

Minulle on tärkeää, että ruoka mitä suuhuni laitan, on mahdollisimman puhdasta ja laadukasta. Lisäksi sen täytyy olla turvallista myös lasten käyttöön. Tässä asiassa voin luottaa Foodin-tuotteisiin. En voisi suositella tuotteita, jos en pystyisi itse seisomaan niiden takana. Näitä tuotteita suosittelisin lämpimästi myös ilman yhteistyötäkin.

Innolla odotan, mitä ihanuutta yhteistyö tuo tullessaan ja kuulet niistä varmasti ensimmäisenä.


Foodin - love food, feel good !




-Rakkaudella Kaisa

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Miksi mehustan



Teen joka aamu itselleni ja perheelleni ison satsin vihermehua, enkä enää haluaisi aloittaa päivääkään ilman tätä ihanaa elämän eliksiiriä.  Vihreä on mieletön terveyspommi ja vihreät kasvikset ovatkin tärkeimpiä solujen puolustusjärjestelmän aktivoijia. Vihreän värin kasveille antaa klorofylli eli lehtivihreä. Lehtivihreällä on monia positiivisia vaikutuksia elimistön hyvinvointiin. Se mm. emäksisöi kehon pH:ta, eli tasapainottaa happo-emäs tasapainoa. Lisäksi lehtivihreä tukee maksan toimintaa ja sisältää lukuisia kemiallisia aineita, jotka ehkäisevät mm. syöpää.



 

Miksi mehustan kasvikset? Miksen vaan syö niitä siltänsä? Syön toki paljon kasviksia raakana ja kypsänä. Olen vain vuosien varrella huomannut, että jotkut kasvikset eivät sovi vatsalleni varsinkaan suurempina annoksina. Etenkin kaalikasvit aiheuttavat usein ongelmia. Haluan kuitenkin saada kasvisten hyvää tekevät ainekset, vitamiinit ja antioksidantit, siksi juon osan kasviksista mehuna. Mehustaminen erottelee liukenemattoman kuidun nesteestä ja usein juuri tämä kuitu on se, joka aiheuttaa vatsaongelmia. Kaikki kuitu ei kuitenkaan poistu, vaan nesteeseen jää liukeneva kuitu, joka ei tunnu aiheuttavan minulle mitään ongelmia. 

Koska mehu on jo valmiiksi nestemäisessä muodossa ravinteet imeytyvät lähes välittömästi elimistön hyödynnettäväksi. Elimistön ei myöskään tarvitse käyttää juurikaan energiaa mehujen käsittelyyn, joten energia vapautuu muuhun käyttöön, vaikkapa ajatustyöskentelyyn. 




Moni miettii varmasti hukkaan menevää kuitumäärää. Itsekin tätä alkuun kauhistelin. Jäljelle jäävä kuituaines on kuitenkin suurimmaksi osaksi vain kuitua ja itse mehuun jää kasviksista huikea määrä ravinteita. Olen ajatellut asian niin, että hukkaan menee mikä menee, mehun terveyshyödyt ajavat itselläni sen edelle. Toki kaikkea jäänyttä kuitua ei tarvitse heittää suoriltaan pois. Joskus lisään kuitumassan gluteenittoman leipätaikinan sekaan, jossa se antaa kivaa makua ja väriä sekä lisää leivän kuitupitoisuutta. Kuidun voi käyttää myös erilaisten keittojen seassa.

Mehustamalla voin hyödyntää sellaisiakin kasvin osia, joita muutoin ei tulisi syötyä. Esimerkiksi kukkakaalin lehdet, kaalin kovat kannat jne. Mehustaminen on myös kiva tapa lisätä lasten kasvisten syöntiä. Ujutan lasten mehun sekaan joskus jotain uutta ja tuntematonta, ihan vähän vaan, jotteivat maista sitä mehun läpi liian voimakkana. Kun makuaisti tottuu uusin makuihin, määriä voi kasvattaa. Yleisimmin mehustan vihreää, mutta joskus myös muunlaisia mehuja, vaikkapa porkkana-omenamehua, josta lapsetkin tykkäävät. 




Mehustamisessa nyrkkisääntönä kannattaa pitää suhdetta 70/30 tai jopa 80/20. Eli enemmän kasviksia ja vähemmän hedelmiä. Hedelmät sisältävät paljon sokeria ja nostavat verensokeria nopeammin kuin kasvikset, ja tätä ainakin minä haluan välttää. Melkeinpä kaikkia tuoreita kasviksia ja hedelmiä voi mehustaa. Banaani ja avocado kuitenkin ovat sellaisia, että mehustus ei onnistu. Ne ovat niin kuivia, ettei mehua juurikaan irtoa. Jos niitä kuitenkin haluaa mehunsa sekaan lisätä, sen voi tehdä blenderillä sen jälkeen kun mehu on valmista. Soseuttaa vain esim. avocadon mehun sekaan ja ihana kermainen nälkää pitävä terveyspommi on valmis.



No mitä eroa sitten on mehulla ja smoothiella? Lyhyesti ja ytimekkäästi: Mehussa osa kuidusta poistetaan ja jäljelle jää ravintorikas neste, mehu myös imeytyy nopeammin. Smoothie tehdään nestepohjaan ja koko hedelmä/kasvis laitetaan sekaan, lisäksi voi laittaa proteiinijauhetta, siemeniä ja muuta mukavaa. Smoothien kohdalla ruuansulatus joutuu tekemään hiukan enemmän töitä. Mehu toimii ehkä paremmin välipalana ja smoothien voi syödä vaikkapa kevyeksi lounaaksi. Molemmat ovat ihan mahtavaa ruokaa. Kannattaa kokeilla.

Tärkein asia kuitenkin, miksi mehustan on se, että rakastan vihermehujen makua!






-Rakkaudella Kaisa

maanantai 26. lokakuuta 2015

Päivän smoothie

Kerroin aikaisemmassa postauksessani, että kickstartilla proteiini- ja ruokamärät ovat itselleni aika suuria, enkä ole jaksanut aina syödä suositeltavaa määrää. Lupasin kokeilla lounaaksi smoothieta heraproteiinista ja avocadosta. Se onnistuikin yllättävän hyvin, vaikka makeutukseen ei ollutkaan käytössä banaania eikä marjoja. Ajatus heraproteiinin mausta "paljaaltaan" ei hirveästi houkutellut. Avocado peitti heran maun tosi hyvin ja antoi rakenteeseen ihanaa pehmeyttä ja kermaisuutta.




VIHERSMOOTHIE
pari desiä kylmää vettä
20 g heraproteiinia
puolikas avocado
1 tl Foodinin nokkosjauhetta
1 tl Foodinin viherjauhetta
lucuma-jauhetta
kanelia
lakritsijauhetta
psylliumia
puolikkaan sitruunan mehu

Heitä ainekset blenderiin ja sekoita. Onnistuu hyvin myös sauvasekoittimella, jolla itsekkin tämän tein. Maistuu parhaalle jääkylmänä.


Tästä annoksesta saa 20 grammaa proteiinia. Avocado on aivan mahtavaa lisä smoothieissa. Se sisältää paljon kuitua, hyvää rasvaa ja vitamiineja, eikä juuri lainkaan sokeria. Nokkosjauheesta ja viherjauheseoksesta saa annokseen tarvittavia vihreitä, jotka mielestäni ovat elämän eliksiiriä. Foodinin viherjauhe sisältää useaa eri kuivattua vihreää maalta ja vedestä, mm. vehnän- ja ohranorasta, lehtikaalia, pinaattia, clorellaa ja spiruliinaa. Lucuma-jauhe, kaneli ja lakritsinjuuri antavat makua ja hieman makeutta. Kanelista kannattaa suosia ceyloninkanelia, joka ei sisällä juuri lainkaan myrkyllistä kumariinia. Marketeissa myytävä kaneli on usein kassiakanelia, joka on halvempaa, mutta sisältää jopa 200-kertaa enemmän kumariinia. Varsinkin lasten kohdalla kannattaa olla erityisen varovainen. Lakritsinjuuri tukee maksan toimintaa ja on hyväksi ruuansulatuskanavan limakalvoille, mutta jos kärsii korkeasta verenpaineesta, sitä on käytettävä harkiten.



Tällainen hailakanvihreä smoothiesta sitten tuli. Sitruuna antoi kivasti potkua ja pirtsakkaa makua vihreään herajuomaani.

Mukavaa päivää sinulle.

-Kaisa

lauantai 24. lokakuuta 2015

Ensimmäinen Paleo viikko

Paleo kickstarttia on takana nyt viikko, joten olisiko jonkinmoisen viikkokatsauksen aika. 

Nälkä ei todellakaan ole tällä ruokavaliolla vaivannut. Päinvastoin, olen joutunut tosissaan miettimään miten jaksaisin syödä niin paljon ruokaa ja nimenomaan proteiinia.  Proteiiniahan pitäisi nyt syödä vähintään 120 grammaa päivässä. Itselläni määrät ovat jääneet noin 80-100 grammaan /päivä. Aikaisemmin olen syönyt viisi ateriaa päivässä, nyt jaksan hädintuskin syödä neljä ateriaa. Muutaman kerran olen korvannut lounaan Bulletproof-kahvilla, josta saa kyllä potkua päivään ja hyviä rasvahappoja, mutta eihän siinä kyllä ole yhtään proteiinia. Näinä päivinä protskut ovat jääneet tuohon 80 grammaan, jos siihenkään.



 
Bulletproof-kahvi



Aamupalaksi olen syönyt munakkaan ja päivällisellä yleensä kanaa. Iltapalaksi on vakioitunut savulohi. Jokaisella aterialla on reilusti tuoreita ja kypsennettyjä kasviksia. Lisäksi aamulla ennen aamupalaa juon ison lasin itse tehtyä vihermehua.





Niin ja se lounas... Silloin kun olen sen jaksanut syödä, se on sisältänyt kanaa jossain muodossa. Olen miettinyt, että rupean syömään lounaaksi smoothien veteen sekoitetusta heraproteiinista ja avocadosta. Heraproteiinissahan ei ole juurikaan hiilareita, mutta protskuja saa kivasti sen 20-30 grammaa annoksesta. Nyt kun en vielä saa syödä marjoja, täytyy keksiä sekaan jotain, josta saa makua, koska itsessään heraprotsku on mielestäni pahaa. Lucuma-jauheesta saa kivasti makeutta, tosin hiilareitahan siinä on aikalailla, mutta eihän sitä tässä vaiheessa tarvitse paljoakaan laittaa. Lisäksi kanelia, tasoittamaan verensokerin nousua. Saas nähdä millainen makuelämys siitä tulee.

Lucuma on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva ravinteikas hedelmä, joka sisältää runsaasti mm.b-vitamiineja, rautaa ja kalsiumia sekä beetakaroteiinia. Lucuman maku on mielestäni kivan pirtsakka ja makeahko. 

Marjoja olen vähän kaivannut ruokavaliooni, mutta jaksan skarpata vielä viikon ja sitten saan taas syödä ihania terveelliseiä kotimaisia ravintopommeja.





Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan Paleon osilta sekä uuden yteistyökumppanin osilta. Mukavaa viikonloppua ja alkavaa uutta viikkoa <3

-Kaisa

torstai 22. lokakuuta 2015

Paleo kuulumisia

Paleo kickstarttia on nyt takana melkein kuusi kokonaista päivää ja hyvin on mennyt. Olo on aika lailla loistava, jos ei oteta huomioon pientä flunssan poikaista. Vaikka flunssa ihan pikkuisen jyllää taustalla, epämääräinen tukkoisuus ja silmien kirvely on hävinnyt lähes kokonaan. Olo on pirteä ja ajatus kirkas. Pirteyttä ja ajatuksen kirkkautta täällä opintojen keskellä välillä tarvitaankin.

Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että hiilarin ja napostelun himo hävisi. Tämän olen huomannut monta kertaa aikaisemminkin, kun olen syönyt aamuisen kaurapuuro + raejuuston tilalla munakkaan ja muutoinkin vähä hiilarisesti. Olen useaan otteeseen todennut, että runsas hiilihydraatti ei vain yksinkertaisesti sovi minulle.

Aionkin tämän kickstartin aikana selvittää itselleni sopivan hiilihydraattien määrän ja sietokyvyn. Koska ruokavalioon lisätään hiilihydraatteja pienissä erissä ja yksi hiilari "laji" kerrallaan, onnistuu tälläinen kotimääritys näppärästi. Alunperin Paleo kickstartin tarkoitus on mm. insuliinitasojen hallinta ja rasvanpoltto.




Syön paljon vihreää ja nyt kun kotimainen tuore vihreä rupeaa käymään vähiin, hyviä lisiä ovat erilaiset viherjauheet ja makean veden levät. Lisään usein aamuiseen munakkaaseeni Foodinin nokkosjauhetta, joista saa vihreän lisäksi ravinteita sekä kuitua. Kuitua nokkosjauheessa on huimat 30g/100g.






Näillä eväillä taltutetaan flunssan poikasta. Kookosöljyä ja ihanaa kotimaista luomu valkosipulia, joilla molemmilla on bakteereja tappavia ominaisuuksia. Lämmittävänä juomana tujua inkivääri-sitruuna teetä.
Veikkaan, ettei flunssa viihdy kovin montaa päivää meikäläisessä.

Aurinkoa ja iloa päiviisi.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Paleo kickstart

Aloitin tänään 55 päivää kestävän Paleo kickstartin. Tarkoituksena on hallita mm. insuliini-tasoja, jotta verensokeri ei pääse sahaamaan edestakaisin eikä huitele korkeissa lukemissa. Jos kickstarttia noudattaa kirjaimellisesti rasvaprosentinkin tulisi hieman laskea. Kickstartissa syödään mahdollisimman luonnollista ja puhdasta "kivikautista" ruokaa. Lisää asiasta voit lukea Kaisa Jaakkolan sivuilta.


55 päivän kickstart jakautuu seuraavasti:


Ensimmäiset 14 päivää syödään laadukasta proteiinia ja rasvaa sekä todella reilusti vihanneksia, vihreää paljon. Hyviä proteiinin lähteitä ovat riistaeläimet, nauta, possu, lammas, kana&kalkkuna ja kala. Itse en syö punaista lihaa enkä possua, joten käytössäni ovat siis kana, kalkkuna ja kala. Rasvan lähteinä suositaan luonnollisia rasvoja, kuten pähkinöitä, avokadoa ja oliiviöljyä. Itse lisäisin listaan vielä voin ja kookosöljyn kohtuudella käytettynä. Koska proteiinia syödään paljon, ovat kasvikset ja varsinkin vihreät kasvikset tärkeässä roolissa emäksisöimässä elimistöä. Itse juon vihermehun joka aamu sekä litkin viherjauheilla terästettyä vettä. Vettä kannattaa juoda reilusti.

15. päivä on vapaa päivä, jolloin saa syödä mitä haluaa. Toki kannattaa vähän kuulostella ja harkita mitä syö. En ehkä suosittelisi syömään isointa perhepitsaa litralla kokista alas huuhdeltuna ja jälkkäriksi puolta kiloa irtokarkkeja sekä litraa jätskiä. Itse aion pysyä kohtuudessa vapaapäivänäkin, toki sallin itselleni jotain hyvää.

Loppuun asti syödään kuten ekalla 14 päivän jaksolla, mutta ruokavalioon lisätään aina 10 päivän jaksoissa lisää ruokia ja joka viides päivä syödään yksi vapaa-ateria, joka olisi hyvä olla päivällinen. Vapaalla ateriallakin on muistettava kohtuus ja se, että proteiini annos tulee syödä ensin.


Päivät 16-25 ruokavalioon lisätään marjoja päivän kahdelle emsimmäiselle aterialle. Annoskoossa on muistettava kohtuus, sopiva annoskoko olisi noin 1-2 dl.

Päivät 26-35 lisätään yksi kova, vähäsokerinen hedelmä, esimerkiksi omena tai päärynä, joka ei nosta verensokeria huippulukemiin. Tässä vaiheessa hyvin sokeripitoisia hedelmiä kannattaa välttää. Eli ei banaania eikä kuivahedelmiä vielä. Nyt ruokavaliossa on kaksi marja-annosta ja yksi hedelmä, jotka tulisi syödä ennen kello 16.

Päivät 36-45 lisätään päivälliselle annos bataattia. Bataatissa on paljon karotenoideja ja antioksidantteja, jotka suojelevat soluja hapettumiselta. Bataatissa on myös runsaasti A-vitamiinia, joka on tärkeää silmien hyvinvoinnille ja hämäränäölle. Bataatti on perunaa parempi vaihtoehto mm. alhaisemman glykeemisen indeksin vuoksi.

Päivät 46-55 lisätään yhdelle aterialle annos täysjyväriisiä tai kvinoaa. Molemmat nostavat verensokeria maltillisesti ja sisältävät kivasti kuitua.

Tässä vaiheessa ruokavaliossa on jokaisella aterialla proteiinia ja kasviksia sekä yhdellä aterialla bataattia ja yhdellä aterialla kvinoaa tai riisiä. Lisäksi päivittäisillä aterioilla on kaksi annosta marjoja ja yksi hedelmä. Kuulostaa huippu hyvälle, vai mitä?


Tästä lähdetään siis liikkeelle ja katsotaan mikä on tilanne 55 päivän päästä. Kerron matkan varrella omia tuntemuksiani ja kuinka homma sujuu.